Vietettyäni useamman kuukauden Latinalaisessa Amerikassa en ole voinut välttyä kyseenalaistamasta ajoittain ajankohtaiseksi nousevaa viinan ja huumeiden pidempiaikaista käyttöäni. Olin saavuttanut merkittävän virstapylvään epämääräiseen järjestykseen laatimallani To do -listalla. Kuudennen ajatusviivan kohdalla luki:
- Ala kyseenalaistamaan maailmaa polttamalla pilveä, paljon!
Alahuomautus: Kun päihteiden vaikutuksenalaisena oleva aika päivässä on pidempi kuin yöuneni voin alkaa kyseenalaistamisen.
Yöunet olivat viidessä tunnissa ja mota eli kannabis kahdeksassa tunnissa.
Elämäntapani oli johtanut siihen, että koko muovinen maailma ympärilläni oli alkanut kuvottamaan. Eilen pelastuksekseni tuli kuitenkin hostellin israelilainen respatyttö (muistiinpano itselleni: Israel = maailman kauneimmat naiset). Israelin ulkopolitiikasta voi olla montaa mieltä, mutta minä pystyin vain kiittämään heidän pervoa presidenttiään ja tuhansien vuosien rähinöintiä naapurimaiden kanssa. Pakollinen armeija ajaa kaikki koko systeemiin vittuuntuneet nuoret noin vuoden pituiselle ulkomaanreissulle, jonka aikana hauskaa pidetään koko sielun ja ruumiin voimin. Ihmiset eivät ymmärrä, että jokainen sota saa aikaan paljon laadukasta rakkautta.
Jokunen kuukausi takaperin palellessani jossain hiton pikkukylässä Guatemalan vuoristossa päätin, että jos haluan enää koskaan palella, palaisin takaisin Suomeen. Tämä manner oli suunniteltu nauttimista, ei kärsimistä varten. Saatuani ajatusketjun päätökseen otin suunnaksi Karibian sukelluskohteet. Vihdoin minulle tulisi jotain käyttöä jokunen vuosi sitten firman sponssaamalle sukelluskurssille, tai niin ainakin luulin.
Olihan sukeltaminen hauskaa, mutta sukelluspiirien heikkous oli heidän liian pitkälle viety rento elämäntyyli. Heillä ei ollut mitään kunnioitusta omaa ruumistaan kohtaan. Tietyllä tapaa kadehdin heidän täydellistä irtautumista muusta maailmasta. Itse en kuitenkaan ollut valmis dokaamaan itseäni tynnyriksi ja sukeltelemaan uskomattoman kauniilla riutoilla blossepäissäni. Mitä hittoa oikein mutisin?! Tottakai minä halusin tehdä kaiken mitä hekin tekivät!
Laiskojen ylidokattujen ja huumeita käyttävien sukeltajien huonoin piirre oli heidän vyötäröille jämähtäneet lisäpainot. Sukeltava ylipainoinen nainen, joka ei ajellut enää edes kainaloitaan ei vain ollut minun makuuni. Hippejä ne kaikki olivat ja siihen minän vedän viivan, ainakin toistaiseksi. Arvelin olevani valmis astumaan sukeltajien elämäntapaan jossain vaiheessa reissua, mutta toistaiseksi kaipasin vielä itsestään huoltapitävien ihmisten seuraa.
Seuraavaksi päätin keskittyä Tyynen Valtameren puoleen, jossa naiset eivät surffaamisen ansiosta muuttuneet pallokaloiksi vaikka kuinka syötin heille jäätelöä iltaisin. Päivät muuttuivat viikoiksi ja viikot kuukausiksi. Koko rantaelämä muuttui hiljalleen täydeksi hedonismiksi. Jossain vaiheessa matkan varrella kohti etelää ja uusia surffirantoja opettelin itsekin laudan päälle nousemisen ja löysin uuden harrastuksen.
Pian harrastus muuttui työksi. Heräsin aamulla aikaisin ja hartiani alkoivat leventyä. Aloin huolestua itsestäni. En kai ollut muuttumassa ahkeraksi urheilijaksi, jolle ei maistunut edes alkoholi iltaisin?
Oli aika pakata kamat kasaan ja jatkaa matkaa. Kenties sisämaassa voisin jälleen löytää hiukan kärsimystä liian täydelliseen elämääni. To do -listan neljäs ajatusviiva luki:
- Ryhdy taiteilijaksi.
Edellisten kuukausien aikana olin huomaamattani ottanut takapakkia.
Olin kuitenkin edelleen kohti konkurssia kävelevä vaaleaihoinen, joten tein sentään jotain oikein tavoitteeni saavuttamiseksi. Tarvitsin kaljaa ja nopeasti!
Jos en olisi surffannut ja dokannut ensimmäisiä kuukausia uudesta elämästäni olisin kenties myös muistanut toteuttaa To do -listan ensimmäisen kohdan hiukan aikaisemmin:
- Aloita blogin kirjoittaminen siltä varalta, että koko homma karkaa käsistä!
Tekstit
